maanantai 31. lokakuuta 2011

Trick Or Treat:)

Solis tänään Halloween ja ihmiset aivan sekasi, onhan Halloween toiseksi suurin juhla Usassa ja tähän aikaan ihmiset myös kuluttavat enien rahaa karkkiin. Koulupäivä ooliki melkosen rentoa kun ei sielä opettajatkaan kauheasti kiinnostanu opettaa Halloween aikaan. Tänään kun menin junalla kotia päin, tuli junassa vastaa vähä kaikenlaista porukkaa. Näky gladiatoreita, noitia, muumioita, naisia tiukoissa nahkapoliisi puvuissa ja kävelipä vastaan ylipainoinen mies borat uimapuvussa että kiva.

Suuri juttuhan tämä Halloween täällä on varsinki lapsille, sillä pikku veliki on säästäny 5 kk rahaa, että saa teetettyä oman skeletor puvun ja pakko sanoa että on melko hieno puku. Kun Nick joutuu meneen illalla töihin niin päätin mie lähteä Donnyn kaveriksi kerämään karkkia ovelta ovelle, koska ei 9-vuotias uskalla aivan yksin pimeille kaduille päästää, tuleepa samalla itellekki uus kokemus tämän illan jälkeen. Illalla ollaan suunniteltu kavereiten kanssa että lähetään joko katoon Paranormal Activity 3 tai sitten mennää Haunted Houseen... Ei muutako Happy Halloween kaikille:)

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Tästä se lähtee!

Nyt se on Salt Lake Cityyn syksy tullu ja ens viikoksi luvattu jo lunta. Päivisin lämpötila on siinä about +18, mutta öisin lämpötila putoaa nollaan jopa alle.

Ja tätä hetkeä on mie olen odottanu kun vihdoin turnaus pyörähtää käytiin Coloradossa The Vail:ssä. Reissuun lähdetään jo torstai iltapäivällä ja bussi matka on rapea 6-7 tuntia. pelit pyörähtää perjantai iltana. Yritän saaha kuvii otettua Coloradosta. Eilen saatiin myös reeneissä firman kampeet. Ite olin hieman pettyny kun logoja ei ollu ehitty painaa takkeihin eikä mihinkään muuhunkaan, mutta kyllä sen ehtii sit itekki tehä!! Myös saimme meidän joukkueen pelipaidatki, jotka on aivan uskomattoman hienot. Logo, nimi sekä numero podeerattu paitaan ja per paidan hinta nousee reilusti päälle 100€

Tänään sitä tunsi ittensä kuuluisaksi ekaa kertaa kun kesken aamujäitten kolmekymmentä japanilais turistia kokoontuu minun maalin taakse räpsiin kuvia. Reenien jälkeen samat itämaan matkaajat oli alussa odottomassa ja pyyteli ryhmäkuvia ja kaverikuvia. Onneksi ne ei ymmärrä jääkiekosta mitään.



Viime viikolla olin aivan tukossa koulun kanssa kun testejä kerty yhelle viikolle niin julmetusti ja läksyn määrä oli kauhea tosin selitys tälle oli että meidän jakso vaihtu tälle viikolla ja itellä arvosana keikkuu A-B ssä että voi olla ihan tyytyväinen. Pääsin myös käymään mun kaverin rodeo treeneissä ja pääsipä itekki vähän auttaan. Kun minut opetettiin irrottaan lehmä lassosta ja kyllähä se oli pelottavaa. Eka yritys päätty siihen että lehmä kiskasi sarvella mun sääreen ja ihan mukava patti siihen synty. Samalla rodeo valmentaja kysy että haluanko oma hevosen, että hän voisi hankkia sulle semmosen, mutta tällä kertaa kieltäydyin.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

2 kk täyteen ja Halloween puuhastelua

Iskä Matt, Sisko Brinlee, Äiti Melissa, Mie ja pikkuveljet Donny ja Nick
Nyt sitä on sit 2 kuukautta tullu täyteen täällä ison meren toisella puolella ja nyt on kulunut suurinpiirtein 1/3 reissusta!!! Aika on kulunut hirmu vauhtia ja paljon tapahtunu, mutta niinhän se yleensä on kun on hauskaa niin aika lentää kuin siivillä.

Ilmat on edelleen Salt Lakessä melkosen lämimät varsinki päivisin ja ulkona pärjää loistavasti shortseilla ja t-paidalla. Tosin aamut on erittäin kylmiä ja aamuiset koulumatkat alkaaki autossa hytisten.

Tänään päivä oli erittäin kiireinen ja itekki pääsi ekaa kertaa näkeen kurpitsa farmin ja iltapäivällä pääsiki kaivertaan niitä ja kyllä siitä melkonen mestariluomus tuli minun ekaksi kurpitsaksi.
Hauskaa puuhaahan se oli ja ens vuonna voitte olla varma että ens vuona Kuusamon pihalla löytyyki kurpitsa kalloja...

eka kurpitsani
Perjantaina tuli myös käytyä ekaa kertaa U 18 AAA ja pääsi vihdoin yhtäaikaa Robinin kanssa jäille. Hieno oli myös kuulla, että olen tervetullut uudestaan joukkueen reeneihin. Vauhti oli odotestu kovaa mutta parempi vain mulle! Kahden viikon päästä olisiki eka turnaus Coloradossa jonne ajetaan 6-7 tuntia bussilla ja siitä sitten pari viikkoa onki sitten Las Vegasin reissu missä on 5 pvä turnaus. Joten ens kuukautta  odotellessa!!!

perjantai 14. lokakuuta 2011

Rehkimistä sekä Koulun käyntiä

Vihdoin päässy reenaan ihan kunnolla. Maanantaina oli Cross Country Running race jossa juostiin 3mile, juoksu meni itseltä odotettua paremmin vaikka lähtö kohdat kisaan ei ollut paras mahollinen kun oli vklpsta muistona vaan painavat jalat. Kisaan osallistui 45 juoksijaa 6 eristä private schoolista ja nyt puhutaan nimeenomaan juoksijoista. itse juoksin radan aikaan 20:44 min joka toi 21. sijan ja samalla olin koulumme paras juoksija. Motiivi juoksuun oli selkeä, välttää tämän vuoden koris kausi koulun joukkueessa, tosin itse ootan tammikuuta, jolloin meillä alkaa futis kausi.

Tänään myös kävin reenaamassaRegulatorsin U-16 AAA kanssa, joita vastaan meillä on sunnuntaina peli. Sen voin sanoa että vastustaja tulee olemaan eeerittäin kova. Joukkue oli lastattu täyteen todellisill pelimiehillä,joten saattaapi olla,että kiekkoja tulee taas päälle 50 kertaa maalia kohti.
Samalla niiten koutsi lupasi että voin alkaa kulkeen myös niitenki reeneissä. Joten reenejä kertyy 8 kertaa viikossa. Vklp menee kiekon parissa


Mutta aikaa on jääny myös koululle ja läksyjä tulee melkosen paljon loppuenlopuksi ja kokeita/testejä tulee kokoajan. Tänään sain selville vähän arvosanoja ja Photographyssä oli kiitettävä A-, Historiassa A ja Maantiedossa B+, TT myös on B+, mut kunhan saan tällä vklp tehtyä pari tehtävää niin arvosana nousee A päälle, tosin arvosanoista voi päätelllä että koulu ei sinänsä ole kovin haastavaa, mutta kunhan vaan jaksaa tehä läksyt niin ei ole hätää.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kertypähän kokemuksia taas yhelle viikolle!!!

Olihan taas uskomaton kokemus takana kun käytii Nick ja sen kavereiten kanssa Ogdenissa kattoo eilen meidän peli jälkeen Demolition Derbyä eli suomeksi romurallia. Uskomatonta oli kuinka loistava tunnelma semmosessaki tapahtumassa on kun aalto kiersi ympäri areenaa ja meteli oli aivan kauhea. Tosin illathan täällä on kylmiä ku Siperiassa, mutta ei se näyttä kauheasti haittaavan jos tyttöjäki pyörii bikinit päällä ympäri areenaa!

Perjantainaki pääsi itekki näkeen ekaa kertaa oikeata Rodeota ja ja tulipahan istuttua myös ekaa kertaa hevosen selässä, toista kertaahan en poka satulalle nouse! Illalla pääsi taas näkemaan lisää maailman ihmeellisyyksiä kun näin ekaa kertaa identiset kolmoset jotka olivat 2v vanhoja ja joiden nimet oli Winter, Spring ja Autumn. Äitin nimi oli tietenki Summer!


Tänään on sitten aamulla noustu 6 aamulla että ehittään 7:30 aamu reeneihin ja osashan olla ainaki tukossa jalat kun eilen oli taas työn touhussa torjuessa 54 kertaa pientä mustaa, peli päätty jälleen Golden Eagles voittoon 5-0. Vielä on siis hakemista joukkueella mutta peli oli jo paljon parempaa entä ekalla kertaa samaa porukkaa vastaan! Nyt saatiin Nickin kanssa meidän kerros siivottua ja on muuten yllättävän kaunista jälkeä! Illalla sit läksyjen pariin. Huomenna sit on cross country run jossa pitää juosta 3mile eli 5km. Kisa on Ogdenissa jossa kilpaillaan muita kouluja vastaan ja meidän koulusta edustaa 5 juoksii, itellä on tällä hetkellä koulun tämän vuoden toiseksi kovin aika. Siispä nyt vaan viettää loppu päivä rennoin tunnelmin ja tuhlata aikaa venyttelyyn, jos huomiseksi sais vetreitä jalkoja..

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Uuteen perheeseen sekä Ensimmäinen pelini Regulatorsin paidassa!!!

Onpahan ollu viikko, reilu kuukausi sitten sitä oltiin tässä samassa tilanteessa uusi perhe ja uudet tavat. Eilen sain kokea saman toistamiseen. Kun muutin Lochheadin perheeseen, jossa asuu Isä Matt, Äiti Mel sekä lapset Nick, Dany 9v, Michell 11v ja löytyypä perheestä 3 koiraakin. Perhe on ottanu Lapin pojan hyvin vastaan ja hyvin olen viihtynyt nämä pari päivää. Muuton syynä oli tehdä helpommaksi minun jääkiekon kanssa koska Nick pelaa samassa joukkueessa kuin mie ja onpahan nyt vklp kenen kanssa viettää aikaa, kun edellisessä perheessä Robin oli lähes joka vklp pelireissussa. Ite en voinu kauheasti muuttoon vaikuttaa kun joukkueemme Regulatorsin valmentaja Sly ja GM Tray päätti viime viikolla että Kuusamon poika hyppää laukkujen kanssa autoon ja vaihtaa maisemaa tosin itse en lähteny ideaa vastustaan. Tosin huonona puolena on vain se että koulumatkat piteni huimasti ja kouluun pittäkin lähteä reilu tunti ajemmin jotta ehtii koulun penkille. Itse asiassa koulukin on sujunut erittäin mallikkaasti kun maantiedon kokeestakin tuli 10- ja arvosanat hienosti yli C:n...

Pari päivää onki siis kulunu talon tapoja opettelessa ja oma huonetta rakentaessa ja hienohan siitä tuli, iso sänky, tv, tajuton vaatekaappi sekä pieni kuntosaliki saatiin tehtyä. Tulipa myös yllätettyä itseni, kun huomasin, että olen ostanu melkein jääkiekko kassillisen verran vaatetta ja nyt puhutaan molarin kassista.

Eilen myös tuli alle minun urani ensimmäinen pelini P-Amerikassa ja vauhti oli hurjaa, kiekkoja sato joka paikasta ja miestä otettiin armottoman kovaa, myös kaukalo on pienempi ja se vaikuttaa vähän pelaamiseen, mutta olen onneksi ehtiny jo tottua melko hyvin pienen kaukaloon. Uutta oli myös kun peleihin pitää mennä puvut päällä. Mutta itse peliin, peli pelattiin Davis County Golden Eaglesiä vastaan ja peli päättyi vastustajan hyväksi 1-6, tosin peli oli melkoisen yhtä päätä kun itselle kertyi 51 torjuntaa ja vastustajalle reilu 15. Kokemus oli kyllä upea ja ottipahan yleisöki Suomen pojan avosylin vastaan. Ensi peli on samaa joukkuetta vastaan ja toivottavasti saataisiin koko paketti kasaan kun eilen puuttui 6 pelimiestä, joten peli painettiin melkein 3 kentällä.

Seuraavana aamuna pidettiinki about tunnin palaveri ja käytiin peliä läpi ja jokainen sai antaa oman mielipiteen pelistä. Joukkueemme on erittäin nuori, koska joukkueessa pelaa muutama 14-vuotias kaveri ja joukkue on erittäin uusi, koska viime vuoden mestari joukkueesta jäljellä on enää 3 pelaajaa.

Uuden kokemuksen rikkaampana päätän kirjoitukseni ja lähden unten maille. Joten jännitävää aikaa tulee olemaan ja pian pääsee kokeen millainen se Halloween tällä on?! Joten Vilkku kiittää ja kumartaa ja lähtee höyhen saarille ja huomenna aikasin kohti englannin tuntia. PS. kuvia yritän laittaa mahdollisimman pian:)